keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Toiset lähtee toiset jää

En oo muutemalta päivältä kirjoitellut kun on ollut taas kiireistä kautta elämässä. Näihin muutemaan päivään on ehtinyt mahtua niin iloakin kuin surua. Iloa on tuonut mun hyvä ystävä joka on jaksanut olla mun tukena ja piristää mua. Ollaan käyty merenrannalla ja otettu kuvia nyt parina päivänä. Se on muuten ihanaa makoilla rannalla, laukku tyynynä kun aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti. Mä lisäilen tänne muuteman kuvan meidän reissusta.

Koulunkäynti ei suju tällä hetkellä kovinkaan hyvin. Onneksi tänään ei tarvinnut mennä kouluun kun olin kallonkutistajalla ja huomenna onkin vapaapäivä. Kaks viikkoa vielä niin sitten alkaa loma. Vähän päälle viikko niin tilille ilmestyy toivon mukaan rahaa. Oon taas innostunut lukemaan kirjoja. Mielessä pyörii niin paljon ikäviä asioita, että mikä tahansa tekeminen on parempaa kuin asioiden hautominen päänsisällä. Tänään olin aamulla surullinen kun yks jätkä jota oon pitänyt ystävänä feidas mut kokonaan. Suunniteltiin viel hetki sitten, että nähtäis kesällä varsinkin sitten kun se on saanut ajokortin. Suunniteltiin myös mitä kaikkea kivaa voitaisiin tehdä. Nyt se kaikki on mennyttä ja meidän hienot suunnitelmat elää vain mun kuvitelmisssani.

Onneks mun vartijakaveri on luvannut, että voin kertoa sille mun huolistani ja se on käytettävissä 24/7. Tosiaankin odotan, että me nähdään. :) Ollaan oltu ystäviä jo muutema vuosi, muttei vielä koskaan onnistuttu näkemään toisiamme.

Oon pettynyt mun psykiatriin. Tuntuu ettei se ota mun asioita ja huolenaiheita vakavissaan. Tuntui, että ennen se oli enemmän tukena. Nykyisin me nähdään vähän enkä mä saa niistä kerroista mitään. Todellakin odotan, että nää käynnit sen luona loppuis, mut onneks niitä on enää vaan joku päälle kk jäljellä. Muutenkin se sanoi, että jos en nyt hoida koulua hyvin, mun on turha haaveilla muuttoa omilleni. Muutto omilleni on nyt mun suurin unelma. Melkein jo lasken päiviä täysikäisyyteen.

Pelasta mut! <3

Keväinen aurinko lämmittää jo

My heart will go on

Menossa uimaan :)


Ja tosiaan loppuun tulee biisi joka kuvaa mun tunteitani

 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti