perjantai 5. elokuuta 2016

Vilma Alina Hernesaaressa


Eilen kävin ensimmäistä kertaa Hernesaaren rannassa Helsingissä ystäväni kanssa katsomassa Vilma Alinan keikkaa. Keikalla oli todella hyvä tunnelma, vaikka yleisöä olikin vähän. Vilma Alina on ihana ja aito artisti <3 

Hernesaaren ranta on hyvä keikkapaikkana 


Keikalla oli vauhdikasta

Hernesaaressa on todella kaunista

Olisi pitänyt pukeutua lämpimämmin keikalle, ulkona oli kova viima.

Noin vuosi sitten Näin Vilma Alinan ensimmäistä kertaa Helsingin Stockmannilla 



Vielä lopuksi lempibiisini Vilma Alinalta
Hullut asuu kalliossa 


"vaan hullut asuu kalliossa
ja kokeilee kuin kauan kestää pää
vaan hullut asuu kalliossa
ja mä en tahdo rakastaa enää"

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Smoothie resepti ja ostoksia

Terveellinen smoothie

Ensimmäiseksi, pilkoimme vesimeloneita viipaleiksi, poistimme kuoret
ja lisäsimme viipaleet tehosekoittimeen 



Laitoimme ruokalusikallisen Chia-siemeniä tehosekoittimeen vesimeloneiden kanssa.
Sekoitimme seoksen ja jätimme Chia-siemenet liukenemaan vartiksi. Sen jälkeen
lisäsimme mustikoita, vadelmia ja pari ananaksen viipaletta joukkoon ja sekoitimme 
seoksen tasaiseksi. Lisäsimme mukaan myös jääapaloja. 

Smoothiesta tuli kesäisen makuinen ja raikas. Lisäsimme ehkä vadelmia liikaa.
Marjat olivat itsepoimittuja, mutta pakastemarjatkin käyvät ja tuovat viileyttä smoothieeseen. 
MP 4

Lisää Chia-siementen terveysvaikutuksista osoitteesta


Viimeaikaisia ostoksia 


Citymarketista löysin Gunryn käsisaippuat 2kpl/4€
Ostin testattavaksi Zoegan erikoiskahvia 
Pakko myöntää, mutta söpöt pakkaukset olivat osa ostopäätöstä


Punnitse ja Säästä liikkeestä on vaikea poistua tyhjin käsin 
nytkin mukaani tarttui vegaanisia karkkeja, Yogin Lime Minttu teetä
ja Bourbonin vanilja pikakahvia. 


Seinäjoen sopurahasta löytyy kaikenlaista halpaa härpäkettä
, tällä kertaa ostin söpön vihon ja kuorintahanskat

Ostin Sopurahasta myös ihovoiteen ja suihkutettavan deodorantin.

Tykkäättekö itse valmistaa smoothieita ja mistä raaka-aineista? 

maanantai 1. elokuuta 2016

Kesäisiä ajatuksia, herkuttelua ja viimeaikaisia ostoksia

                       Nyt olen taas Seinäjoella kihlattuni luona muuteman päivän. 
           Tänään kävimme testaamassa Vohvelihetki nimisen kahvilan, jota meille on suositeltu. 

Chillailua kahvilassa



                                 
Vohveli (6.80€) oli iso jo täyttävä, lisukkeena kermavaahtoa, hilloa ja nonparelleja


Sitruunamarenki jäätelökahvi (5€)

Plussat ja miinukset 
+Työntekijät olivat mukavia ja kohteliaita
+Kahvila on mukavasti sisustettu 
+Jäätelökahvi oli onnistunut
+Vohvelin täytteet olivat herkullisia
-Vohveli itsessään oli mauton
-Ravintolassa pörräsi ampiaisia 

Koska paikan nimi on vohvelihetki, tulisi itse vohvelin olla herkullisin asia ikinä. 

Arvosanani kahvilalle 3/5 


Anttilan ostokset 

Anttilan mentyä konkurssiin, Anttilassa on hyvät tarjoukset.
Kosmetiikkatuotteita sai 30% alennuksella
Alkuperäiset hinnat suluissa.



Urtekramin minttu ja vihreä tee hammastahna 2.79€ (3.49€)
I Loven Tropical Paradise suihkusaippua 4.19€ (5.99€)
Grace Colen mansikka ja kiivi suihkusaippua 3.12€ (3.90€)




Urtekramin laventeli sheavoide 11.89€ (16.99€)
I loven pinkki vaahtokarkki ihokuorinta 6.99€ (9.99€)

Säästöä tuli yhteensä yli 10€, käykää vielä kun voitte!


Kuukauden suosikit



Hari Tea on loistavaa iltateetä ja auttaa nukkumaan paremmin
Herbinan hoitosuihke auttaa selvittämään pahimmatkin takut
Erboristican kasvovesi kosteuttaa hyvin kuivaa ihoa
Essencen huuliöljy on auttanut kosteuttamaan rohtuneita huuliani 

Kihlattuni vanhemmat toivat meille tuliaisia pohjoisesta 

Jack Danielsin viski on parasta ja pullon muotoilu on täydellinen
Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi hieno ja monikäyttöinen lasimuki 2.95€