Mä oon varsinainen unikeko, sain itteni vasta hetki sitten ylös sängystä. Useampana aamuna on ollut sellainen olo ettei halua ollenkaan nousta ylös sängystä, että on niin toivoton olo joidenkin asioiden suhteen. Yleensä mitä pidemmälle päivä kuluu sen parempi fiilis mulle itselleni myös tulee. Jokaiseen päivään mahtuu jotakin hyvää vaikka se olisikin pientä.
Eilen mä vietin hyviä hetkiä mun kummipojan kanssa ja otin meistä muutemia kuvia. Mun kummipoika koko ajan kehittyy ja kasvaa ja ihan kohta se kävelee ilman tukea. On hauska seurata sen menoa ympäriinsä. Vanhempi veljenpoika on kova telomaaan ja satuttamaan itsensä. Eikös se eilen lyönyt silmäkulmansa ja saanut ikävän verta vuotavan haavan.
Yks entinen säätö, poisti mut fasekamuistansa. Meillä kävi niin, että lopulta kummallakaan ei ollut enää mitään sanottavaa toiselle . Mä maalailen piruja seinille, mut mietin käykö niin T.U:n kanssa. Ensin on pitkä kausi ettei kumpikaan puhu toisillensa ja sitten toinen poistaa toisen kokonaan elämästänsä.
Mun kaks ystävää voi henkisesti todella huonosti ja ainakin toinen on ollut nyt viime aikoina suljetulla. Tuntuu pahalta kun mun hyvät ystävät voi niin huonosti ja, että ne on toivottomia elämäänsä kohtaan. Mulle tulee siitä surullinen olo. Ja tuntuu etten löydä mitään lohduttavaa ja voimaannuttavaa sanottavaa vaikka haluaisinkin.
Paine mun sisällä kävi eilen niin suureksi, että kävelin mun omaan salaiseen piilopaikkaan ja istuskelin kalliolla jonkun aikaa. Annoin kyyneleiden valua mun poskia pitkin. On helpottavaa itkeä hiljaa ja niin ettei kukaan nää. Kelailin monenlaisia asioita läpi. Mulla on pieni haave ja se on se, että mun salaisella piilopaikalle eksyis joku tosi mukava ihminen jonka kanssa voisin jutella kaikesta.
Yks hyvä juttu on se, että mun ystävä tulee muutemaksi päiväksi Stadiin vartijakouluun ja me luultavasti nähdään. Ei olla vielä koskaan nähty, mutta ollaan tunnettu toisemme jo pitemmän aikaa.
Kummipoika halusi olla kaiken aikaa liikkeellä
Mä oon söpö ja mä tiiän sen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti