Joku kysyy multa mitä mulle kuuluu, ihan hyvää kuuluu mä sanon. Totuus on se, että ei todellakaan kuulu, mutta on niin helppo sanoa et kaikki on hyvin. Ei haluais huolestuttaa toista, tai ajattelee että ehkei sillä oo aikaa kuulla totuutta tai kiinnosta. Jos mä joskus uskaltaisin kertoa, mitä mulle oikeasti kuuluu. Ehkäpä se toinen sitten kuuntelee sua, sanoo jtk lohduttavaa ja halaa. Tai sitten käy niin, että se sanoo, että se ymmärtää vaikkei koskaan oo kokenut vastaavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti