Yksinäisyys

Välillä se hiipii ja yllättää mut, vaikka olisin porukassa tunne yksinäisyydestä.

Kun olin pieni olin minä, lemmikkikoira Piki ja mummi. Me teimme yhdessä pitkiä kävelyretkiä kauniissa kesäisessä säässä. Kaikki oli minulle silloin niin suurta ja uutta. Silloin maailma näytti olevan täynnä aarteita, täynnä toivoa, rakkautta ja riemua. Nyt minä kävelen yksin keväisessä säässä. Maailma näyttää pienentyneeltä, aarteet luonnossa ovatkin nuorten heittämiä roskia. riemu on vaihtunut mietteliäisyydeksi ja toivo välillä hiipiväksi epätoivoksi. Ei ole enää Piki koiraa eikä mummia. Olen minä kasvanut tyttö omine ajatuksineni ja tunteineni. Tärkein mitä minulla oli pienenä oli usko pysyvyyteen, joka murtui pieniksi palasiksi. Muistot ovat jääneet pysyäkseen niin kuin tunne yksinäisyydestä ja ikävästä. Kannan tätä kipeää taakkaa yksin eikä tilanne tule muuttumaan. En ole aina surullinen, enkä masentunut. Olen tyttö joka haluaa palata niihin hetkiin kun olin luottavainen lapsi. Katson kuitenkin tulevaisuuteen ja uskon, että kohtaan vielä rakkaimpani kun on sen aika.