maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tänään olis ollut tyttöryhmän viimeinen kerta. Mä en halunnut mennä, koska vihaan aina viimeisiä kokoontumisia ja sitä että joku asia loppuu. Elämässä oikein mikään ei oo kestävää, ja kaikki kiva loppuu aikanaan. Tyttöryhmä alkoi tämän vuoden alkupuolella ja me ollaan ehditty tekemään kaikenlaista kivaa. Me ollaan käyty syömässä, Heurekassa, katsottu leffaa ja kokattu mm. Kouluakin on jäljellä enää sellainen kuukausi, ja sitten kaikki lähtee omille teillensä kun ensi vuosi on erikoistuminen. Nyt on tasan 2kk aikaa siihen, että mä täytän 18-vuotta. Kohta mä oonkin jo täysi-ikäinen. Eikä siitä tunnu olevan kovin kauan kun mä menin ekalle luokalle.



Mutta kivaakin on luvassa. Tosiaan ei enää pitkä aikaa siihen, kun näen ihanan miehen. Perhoset jo vähän leijailee vatsan pohjassa ja kutittaa siellä. Keskiviikkona on vappu ja sillon aattelin ottaa vain oikein rennosti. En oo menossa ryyppäämään, niin kuin monet muut on. Perjantaina oon menossa kuuntelemaan Karri Koiraa ja Jonne Aaronia, mun ystäväni kanssa <3. Jonne Aaronin näin tossa pari viikkoa sitten, mutta tosiaan mielelläni näen uudestaan. :3 Ois kans kiva päästä käymään Forssassa pitkästä aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti