Jossain päivityksessä mä kirjoitin, että olis hienoa saada romanssi elämään. Nyt musta tuntuu että sellainen on vireillä. Oon tutustunut todella mukavaan jätkään, jolle on helppo puhua asioista ja joka saa mut nauramaan. Ollaan joka päivä yhteyksissä, vaikka kummallakin olisi kiireinen päivä. Meillä on välimatkaa sellainen 3h ja yli 200 km. Nyt kuitenkin tää jätkä on tulossa ensviikolla tapaamaan mua tänne. Mä odotan sitä tapaamista yli kaiken. Hyvä jos saan ees öisin unta kun vaan haaveilen kaikenlaisia.
Eilen mun sisko soitti mulle humalassa. Ollaan aika etäisiä toisillemme ja nähty liian vähän. Mun sisko selitti puhelimessa, että mä oon sille rakas, mutta sen on vaikea rakastaa mua niin paljon kuin pitäis. Tämä johtuu siitä, että ollaan toisillemme aika tuntemattomia. Asiat voi kuitenkin vielä korjata, mä uskon siihen. Täytän parin kk päästä sen 18-vuotta jolloin mä voin vapaammin mennä ja tehdä asioita. Mun sisko itki puhelimessa, ja munkin alkoi kyyneleet vieriä.
Mulle tuli yöllä paha mieli kun aloin miettiä mun pappaa. Pappa tosiaan on jo 78 vuotias ja asuu palvelutalossa Forssassa. Pappa on aika yksinäinen siellä, eikä pääse oikein koskaan pihallekaan kun jalat on niin huonot. Mulle tuli voimakas ahdistus siitä, että se on siellä yksin melkein sokeena ilman ketään läheisiä. Iskä käy siellä kyllä jonkun verran, mutta muuten vieraita on vähän. Mä näen pappaa liian vähän. Aina kun näen pappaa, halaan lujasti lähtiessä. Pappa on meinannut pari kertaa kuolla aivoverenvuotoon ja keuhkokuumeeseen. Mä toivon, että pappa vois elää vielä usemman vuoden. Kun mummi papan vaimo kuoli 8 vuotta sitten, pappa ei siitä oikein koskaan toipunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti