Mä en oo pitkään aikaan päivittänyt tätä mun blogia, ja tässä ajassa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä asioita. Viime syyskuussa mä sain tietää, että mun hyvä ystävä on kuollut & vähän myöhemmin sain kuulla, että hän päätyi itsemurhaan. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin tosi shokissa enkä ymmärtänyt, mitä on tapahtunut enkä oikein vieläkään ymmärrä. Viimeinen kohtaaminen oli valoisa & ihana, mun ystävä hymyili kauniisti & kertoi, että hänellä menee hyvin, mutta totuus olikin toinen. Tiestin, että hänellä on ollut todella vaikeaa, mutta en voinut tietää aavistaa että elämänliekki on sammumassa eikä hän nähnyt enää muuta ratkaisua ongelmiinsa kuin lopettaa elämäänsä. Paljon jäi kysymyksiä & mietin että olisinko voinut toimia jotenkin toisin, mutta uskon että en. Ikävä on valtava ja jokainen päivä on yhtä taistelua tämän tuskan kanssa. Koulussa järjestettiin muistotilaisuus ja olin kuin sumussa. Kun mä näin sen muistopöydän mis oli mun ystävänkuva, risti & kynttilä niin silloin totuus iski kunnolla muhun. Ikävä se on niin valtava. Kirjoitin myös runon mun tuntemuksistani.
Minun on vaikea luottaa ihmisiin, sinuun luotin heti
En yleensä avaudu asioistani, mutta sinulle kerroin kaiken jo ensimmäisenä päivänä kun tavattiin.
Minun on vaikea kunnioittaa muita, mutta sinua kunnioitin jo ensimmäisestä kohtaamisesta.
Olit minulle ystävä, sielunsisar & kohtalontoveri.
Elämä potki sinua päähän
Vaikka olisit ansainnut vain kaikkein parasta.
Olit alusta lähtien liian hyvä tänne pahaan maailmaan
Hymylläsi valaisit sait päivän loistamaan
Ei tule vastaan ihmistä toista sinunlaista
Oli hetket pienet kanssasi satumaista
Rakkaus & muistot jää
mutta elämä ilman sua on pimeää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti